Vuokratyöntekijät tyytyväisempiä kuin koskaan

VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy toteutti vuokratyöntekijätutkimuksen vuonna 2011 itsenäisesti. Tutkimuksessa mitattiin vuokratyöntekijöiden mielipiteitä työn sisällöstä ja työmotivaatiosta, vuokratyön mielekkyydestä, sekä työstä asiakasyrityksessä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin vuokratyöntekijöiden näkemyksiä henkilöstöpalveluyrityksestä työnantajana. Kyselyyn vastasi 296 VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy:n työntekijää (vuonna 2010 vastaajien määrä oli 130 työntekijää).

Tämän vuoden tutkimuksessa VARA-APU käytti vastaavia kysymyksiä kuin HPL:n tutkimuksissa vuosina 2009 ja 2010. Samojen kysymysten käyttäminen mahdollistaa vertailuanalyysin ja tulosten kehityksen seuraamisen viimeisen 3 vuoden ajalta. Vuonna 2010 VARA-AVUN tulostaso oli hyvä ja valtaosin edellä kaupan alan vuokratyöntekijöiden vertailuaineistoa kaikissa tutkimuksen pääteemoissa. Viime vuoteen verrattuna VARA-APU paransi tuloksiaan lähes kaikilla osa-alueilla.

VARA-AVUN kasvu ja huomattavasti lisääntyneet rekrytointimäärät näkyivät vastauksissa. Noin puolet vastaajista oli tutkimuksen toteuttamishetkellä ehtinyt olla työsuhteessa alle 6 kuukautta. Positiivista kuitenkin on, että yli 35 prosenttia vastaajista aikoi myös jatkaa vuokratyöntekemistä yli 6 kuukautta. Näistä yli puolet aikoi jatkaa vuokratyöntekemistä yli vuoden. Lisäksi vastaajista 95,4 prosenttia suosittelisi vuokratyöntekoa ja 94,5 prosenttia VARA-APUA työnantajana tuttavilleen.

Merkittävimmin tulosten parantuminen näkyy VARA-AVUN työnantajakuvan kehityksessä. Viimeisen kolmen vuoden aikana kehitys on ollut keskimäärin noin kolme kymmenystä. Työnantajakuvaa mittattaessa kehitys näkyi vahvimmin palkanmaksuun ja työyhteisöön liittyvissä kysymyksissä. Kysymys “Työnantajani on hoitanut asianmukaisesti palkanmaksun ja muut työsuhde asiat” sai vastaajilta arvon 4,61, joka on 0,32 yksikköä korkeampi kuin vuonna 2009. Näkemys henkilöstöpalveluyrityksen työyhteisöön kuulumisesta puolestaan vahvistui 0,39 yksikköä (vuonna 2009 3,27 ja vuonna 2011 3.66). Tutkimuksessa käytettiin asteikkoa 1-5, jossa 1. Täysin eri mieltä ja 5. Täysin samaa mieltä.

Vuokratyö koettiin tänä vuonna myös viime vuosien tuloksiin verrattuna mielekkäämmäksi. Mielekkyyden puolesta puhuvat kysymykset työnsisällöstä, motivaatiosta sekä vuokratyön tekemisestä yleensä. Näihin liittyvien tulosten kehitys oli keskimäärin yli kaksi kymmenystä. Suurin kehitys näkyi kysymyksissä “Olen vuokratyön avulla päässyt etenemään urallani”, “Kokemukseni vuokratyöstä ovat osoittautuneet positiivisemmiksi kuin ennakko-odotukseni” ja “Työni sisältö kokonaisuutena”. Näistä kahden ensimmäisen tuloskehitys oli 0,39 yksikköä. Kysymys “työni sisältö kokonaisuutena” sai puolestaan arvon 4,07. Vuonna 2009 vastaava tulos oli 3,63, mikä tarkoittaa 0,44 yksikön tuloskehitystä.

Lisätietoja tutkimuksesta:

 

Jussi Siiriäinen

toimitusjohtaja

p. 0207 199 881

jussi.siiriainen@vara-apu.com

20.05.2011