VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy osallistui vuoden 2012 alussa Henkilöstöpalveluyritysten liiton HPL:n toteuttamaan vuokratyöntekijätutkimukseen. Tutkimukseen vastasi 186 VARA-AVUN työntekijää (vuonna 2010 vastaajien määrä oli 130 työntekijää). Tutkimuksessa mitattiin vuokratyöntekijöiden mielipiteitä työn sisällöstä ja työmotivaatiosta sekä vuokratyön teosta ja sen mielekkyydestä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin vuokratyöntekijöiden näkemyksiä asiakasyrityksistä sekä henkilöstöpalveluyrityksestä työnantajana.
VARA-APU osallistui HPL:n tutkimukseen myös vuosina 2009 ja 2010. Näiden vuosien tuloksia käytetään vertailuaineistona. Aiempien vuosien tulosten hyödyntäminen mahdollistaa kehityksen seuraamisen viimeisen neljän vuoden ajalta. Vuonna 2010 VARA-AVUN tulostaso oli hyvä ja valtaosin edellä kaupan alan vuokratyöntekijöiden vertailuaineistoa lähes kaikissa tutkimuksen pääteemoissa. Vuoteen 2010 verrattuna VARA-APU paransi tuloksiaan miltei kaikilla osa-alueilla.
VARA-AVUN kasvu ja huomattavasti lisääntyneet rekrytointimäärät näkyivät vastauksissa. Noin 70 prosenttia vastaajista oli tutkimuksen toteuttamishetkellä ehtinyt olla työsuhteessa alle vuoden. Positiivista kuitenkin oli, että yli kolmasosa vastaajista aikoi myös jatkaa vuokratyön tekemistä yli 6 kuukautta. Näistä yli puolet aikoi jatkaa vuokratyön tekemistä yli vuoden. Suurin osa vastaajista oli myös tyytyväisiä VARA-APUUN työnantajana eikä siirtyisi toisen henkilöstöpalveluyrityksen palvelukseen. Lisäksi 91,9 prosenttia vastaajista suosittelisi vuokratyöntekoa myös tuttavilleen.
Vuonna 2012 tulosten kehittyminen näkyi työnantajakuvan vahvistumisena sekä myönteisenä suhtautumisena vuokratyön tekemiseen. Viimeisen neljän vuoden aikana suhtautuminen työnantajakuvaan on parantunut noin kymmenyksellä ja vuokratyön tekemiseen noin kahdella kymmenyksellä. Vuokratyöhön suhtautumista arvioitaessa muutos näkyi vahvimmin yleisessä asennoitumisessa vuokratyötä ja vuokratyön tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan. Kysymys “Vuokratyö auttaa minua saamaan jatkossa uusia työmahdollisuuksia” sai vastaajilta arvon 3,85, joka on 1,19 yksikköä korkeampi kuin vuonna 2010. Näkemys vuokratyön mielekkyydestä puolestaan vahvistui 0,15 yksikköä (vuonna 2010 3,56 ja vuonna 2012 3,71.)
Työnantajakuva vahvistui vuonna 2012 lähes kaikilla osa-alueilla. Parhaat tulokset VARA-APU saavutti työsuhdeasioiden hoidossa sekä yleisessä työnantajakuvassa. Kysymys ”Työnantajani on hoitanut asianmukaisesti palkanmaksun ja muut työsuhdeasiat” sai vastaajilta arvon 4,53. Yleinen näkemys VARA-AVUSTA työnantajana puolestaan parani 0,15 yksikköä. Kysymys ”Työnantajani on alallaan laadukas aja menestyvä yritys” sai vuonna 2012 arvon 4,25. Vastaava tulos oli vuonna 2010 4,10. Työnantajakuvaa vahvistivat myös kysymykset ”Työni on sitä, mitä minulle luvattiin” ja ”Sain nopeasti töitä henkilöstöpalveluyrityksen kautta”. Ensimmäinen näistä sai arvon 4,38 ja seuraava arvon 4,57. Tutkimuksessa käytettiin asteikkoa 1-5, jossa 1. Täysin eri mieltä ja 5. Täysin samaa mieltä.
Lue HPL:n tiedote tutkimuksesta tästä linkistä: http://www.hpl.fi/henkilostopalveluyritysten_liitto/ajankohtaista/index.php?we_objectID=13725
30.03.2012