Kaupan alalla työskentelee monenlaisia ihmisiä eikä ihme – kaupan ala tarjoaa nimittäin monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Millaisia työtehtäviä on tarjolla Suomen suurimmissa kaupan alan ketjuissa Vara-Avun kautta? Tässä artikkelissa esittelemme kolme yleisintä tehtävää, joten keep on scrolling!
“Vaan kassa?” Pyh pah – paljon enemmän!
Kaupan kassa on ratkaisevassa roolissa siinä, millainen fiilis asiakkaalle jää kaupassa asioinnista. Jokainen on kohdannut kassan, jonka hymy on tarttunut ja jonka muutaman sekunnin kohtaaminen on jättänyt hyvän mielen. Totta onkin, että kassana parhaiten menestyvät reippaat ja ulospäinsuuntautuneet ihmiset, joilta kääntyy tarvittaessa vitsi jos toinenkin! Etenkin myymälän käydessä tutuksi monet asiakkaat vaihtavat mielellään sanasen tutun kassan kanssa.
“Sehän on vaan kaupan kassa.”
Tänä päivänä kaupan kassalta vaaditaan monen osa-alueen hallintaa. Kassan työnkuvaan ei kuulu ainoastaan tuotteiden piippailu liukuhihnalla, vaan asiakaspalveluun sisältyy usein esimerkiksi Veikkauksen palveluita, HSL-matkakorttien lataamista sekä itsepalvelukassan silmälläpitoa.
Kassalla oppii erityisesti kohtaamaa erilaisia ihmisiä – kaupassa kun käyvät melkein kaikki. Erilaisten ihmisten ja tilanteiden lukemisen harjaantuminen on osaamista, jota tarvitaan lähes kaikkialla työelämässä.
Rahaa, pätäkkää, fyrkkaa, kiitos? Vaikkei kassatyöhön vaadita korkeakoulututkintoa, on kassana mahdollista tienata. Kaupan alan iltalisät ovat nimittäin hyvät, eikä pohjapalkkakaan ole huono. Esimerkiksi Helsingissä pelkkä iltalisä on 4,10 € tunnilta ja Vara-Avun työntekijät saavat luonnollisesti saman kaupan alan TES:sin mukaisen palkan, kuin vakituisetkin työntekijät. Kun vuoroja saa valita vapaasti oman makunsa mukaan, kysymys kuuluukin: kuinka paljon haluat tienata?
Kassatyö sopii erityisesti opiskelijoille, sillä tarjolla on eripituisia vuoroja eri vuorokaudenaikoihin. Vara-Avun kautta työvuoroja voi varata itselleen lyhyelläkin varoitusajalla – juuri silloin kuin itselle sopii. Vara-Avulla otetaan lämpimin avosylin vastaan myös kokeneet konkarit. Mikä olisikaan joustavampi tapa hankkia lisätienestejä vaikka eläkeiälläkin?
Ruokatorin myyjä – mitä tänään syötäisiin?
Tykkäätkö ruoanlaitosta? Onko takataskussasi reseptivinkkejä vaikka muille jaettavaksi? Jos vastasit kyllä, voisivat ruokatorin tehtävät olla juuri sinua varten olitpa sitten kokki, kokinmielinen tai ruoasta kiinnostunut asiakaspalvelija.
“Kuinka lohi kannattaa paistaa?” tai “Mitä tekisin tänään ruoaksi?” ovat kysymyksiä, joita ruokatorin myyjät kuulevat. Tässä työssä saa antaa ideoita erilaisten raaka-aineiden käyttöön ja voi pelastaa asiakkaan päivän löytämällä juuri hänelle sopivan vaihtoehdon – kaikkihan tietävät, että ruoasta puhuttaessa ollaan tärkeällä asialla! Työn monipuolisuus on taattu, sillä asiakkaatkin vaihtelevat opiskelijoista turisteihin ja isoista perheistä yksin eläviin.
Ruokatorin työntekijä pyörittää usein paistopistettä ja salaattibaaria työn ohessa, sekä paistaa tuotteita myytäväksi niiden loppuessa. Tuoreiden ruokien käsittelyn vuoksi ruokatorin myyjiltä vaaditaan hygieniapassia, jonka voi suorittaa kätevästi verkossa.
Vara-Avun kautta tarjolla olevat vuorot painottuvat usein iltaan, jolloin ruokatorin osaajan työhön kuuluu myös ruokatiskin purkaminen. Työ vaatii itsenäistä työotetta ja tekemisen meininkiä – asiakkaat todella saattavat laskea juhlaillallisen varaasi!
Hyllyttäjä – 10 000 askelta vuorossa, tärkeitä vastuita ja oma kädenjälki kaupan yleisilmeessä
Hyllyttäjän työssä näkee, kuinka kauppa herää kukoistukseen joka päivä uudelleen. Tyhjentyneet hyllyrivistöt ja välillä jopa räjähtäneen näköinen kauppa muuttuu hyllyttäjän kädenjäljestä taas valmiiksi ottamaan asiakkaat vastaan täysin hyllyin. Hyllyttäessä tarkkuus ja ripeys ovat valttia. Hyllyttäjä tarkistaa tuotteiden kunnon ja päivämäärät. Pidemmät päiväykset hyllyn perälle ja uudet eteen, näin tuotteet kiertävät oikeassa järjestyksessä!
Työ sopii niin aamuvirkuille kuin yön kukkujille, sillä hyllytys tehdään pääosin aamuisin tai öisin. Vasta-alkanut hyllyttäjä aloittaa usein kuivatuotteista ja kokemuksen karttuessa on mahdollista päästä jättämään oma kädenjälki esimerkiksi maitohyllyille tai heviosastolle. Hevin, eli hedelmien ja vihannesten esillelaitto vaatii erityistä pelisilmää – ovatko vihannekset ja hedelmät myyntikelpoisia? Kuinka tuotteet asetellaan houkuttelevasti, ja samalla käytännöllisesti esille?
Psst., jos vielä palataan kaupan alan hyviin lisiin, on yölisä Helsingin alueella 6,16 € tunnilta. Olitpa sitten miettimässä uutta urasuuntaa tai olet muuten elämäntilanteessa, jossa haluat työskennellä sitoutumatta liialti, on tämä mukava keino ansaita lisätienestejä!
Melkein vauvasta vaariin – kaupan alan monipuolinen työ mukautuu elämäntilanteeseen
Kysyttäessä kenelle työ kaupan alalla sopii, on vaikea keksiä kenelle se ei sopisi. Erilaiset elämäntilanteet saadaan otettua arjessa hyvin huomioon, ja Vara-Avulla ymmärretään kuinka muun elämän muuttuessa työn tulee olla joustava. Pari vuoroa viikossa tai kuukaudessa – sinä päätät! Samoin kuin elämäntilanteet muuttuvat, voi myös roolisi Vara-Avun riveissä muuttua: Vara-Avun kautta voit myös vakinaistaa itsesi kaupan alalle.
Heräsikö sinulle kysyttävää kaupan alan työtehtävistä? Ole rohkeasti yhteydessä, vastailemme mielellämme kysymyksiin!
Nähdäänkö töissä?